Maidoton, munaton, soijaton, vegaaninen
1 l vichyä tai vettä
3 dl ohrajauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sulatettua sinistä Keijua
2 rkl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1-2 tl suolaa
1. Sekoita ainekset keskenään.
1-2 tl suolaa
1. Sekoita ainekset keskenään.
2. Anna turvota noin puoli tuntia.
3. Paista margariinin kanssa.
4. Nauti.
Olen aina pitänyt veteen valmistetuista letuista, sillä ne ovat rapeampia ja niistä jää kevyempi olo kuin maitoa sisältävistä verrokeistaan. Myös viljan maku pääsee niissä paremmin esille varsinkin silloin, kun taikinaan lisää vehnäjauhojen lisäksi ohrajauhoja. Vichy puolestaan lisää rapeutta.
Letut voi tehdä myös kauramaitoon, jolloin taikinasta tulee kermaisemman makuinen ja ehkä vähän paksumman tuntuinen. Jos käytän taikinassa kauramaitoa, valitsen usein Nallen vaniljalla maustetun kaurajuoman, joka tuo taikinaan mukavan vaniljaisen maun. Silloin vanilliinisokerin voi jättää pois.
Käytän lettutaikinassa melko vähän sokeria, sillä mielestäni hillon makeus riittää vallan hyvin. Lisäksi silloin lettuja voi syödä myös suolaisilla lisukkeilla. Yksi lempilisukkeistani on muuten Sun&Seedin kurpitsansiementahna - ihanan samettinen, ei liian suolainen eikä äklönmakea ja lisäksi proteiinipitoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti